Hän kysyy miksi pelkään?  Miksi itken?  Miksi silmiini nousee kyyneleet aina kun hän kuiskailee korvaani kauniita asioita? Miten kertoisin hänelle sen, että en ole vuosiin "saanut" puhua tunteistani.

Miten kertoa parisuhteessa jossa ennen elin, ei näyttetty tunteita. Ei keskusteltu niistä, ei osoitettu hellyyttä henkisesti tai fyysisesti. Että pisin suhteeni olikin tosiasiassa kuin toverillinen symbioosi, mutta jonka luulin olevan normaalielämää. Että jokaikinen juhlapäivä itkin sisäisesti sitä että niitä ei saanut juhlia, miksi turhaan tuhlata rahaa kukkiin tai lahjoihin?   Kun kerta olimme aikuisia molemmat..

Nyt kun joku puhuu minulle tunteistaan, haluaisin vastata hänelle ja kertoa mitä tunnen. Mutta en saa ajatuksiani sanoiksi, tai järkeviksi lauseiksi. En tiedä kuinka kertoisin hänelle sen, että hän on antanut minulle jotain mitä en tiennyt olevankaan. Hän on näyttänyt minulle että tunteistaan voi puhua, ja olen kokenut itsessäni sen mitä näistä asioista puhuminen voi merkitä. Se merkitsee iloa, surua, hämmennystä ja onnea. Mutta en osaa vastata hänelle. 

Toivon että hän ymmärtää, ja antaa minulle aikaa... Tällä hetkellä "pelastukseni" on tämä blogi, täällä saan järkeiltyä asioita. Täällä sanat saavat ymmärrettävän muodon, vielä kun saisin hänet ne ymmärtämään.