perjantai, 27. heinäkuu 2007

Ei otsikkoa

"Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
siihen mä jään
Sä tuot niin hiljaa kätes kädeillein
Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain

Mun huuliani etsien sä harot hiuksiain ja sulat suudelmaan
Vain hyvänolon hiipivän mä tunnen suonissain odotan vaan
Sä viet mun hiljaa niin kuin varoen
Ja mä myötäilen ja näin tahdon olla vain

En saa tätä tunnelmaa kuin vain aamuisin
Näin aloittaa mä päiväni tahdonkin
Ja syttyä sun kanssasi näin
Syttyä sun kanssasi näin päivääni päin hiljalleen

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
Siihen mä jään
Sä tuot niin hiljaa kätes kädeillein
Sanot kultasein mä näin tahdon olla"

Pepe Willberg - Aamu

torstai, 26. heinäkuu 2007

Enää en pelkää..

Viime yönä sen huomasin. Enää en pelkää, olen valmis ottamaan riskin. Haluan tietää mitä tästä voi tulla. En tiedä miksi hän on niin hyvä minulle. Kun hän suuteli minua eilen olin purskahtaa itkuun. En kertakaikkiaan käsitä miksi hän saa minut tuntemaan tällä tavalla.

Tapasin ystäväni tänään.. Hän näki heti että jotain on tapahtunut. Näytin kuulemma siltä kuin leijuisin. Mikä onkin ihan totta, en tiedä olenko unessa vai hereillä. Mutta jos tämä on vain unta, en ehkä tahdokaan herätä.

Vaikka jossain vaiheessa on pakko. Todellisuus iskee päin kasvoja enemmin tai myöhemmin. Toivon kuitenkin että kun niin käy, hän ei muutu, vaan on on niinkuin nyt. Pahoin kuitenkin pelkään että huuma ei kestä ikuisesti. Mutta jos tämä on vain tilapäistä uutuuden viehätystä, haluan kuitenkin nähdä millaista olisi hänen kanssaan arkena.

Olen vain niin hämmentynyt siitä että joku todella haluaa olla kanssani, halata minua... Osoittaa tunteensa minua kohtaan.

Tiedän että pian haavekuplani räjähtää, ja silloin on valmistauduttava kohtaamaan arki. Ja ennenkaikkea minun on valmistauduttava siihen että saan asiat menneisyydestä hoidettua loppuun. Tähän asti olen antanut niiden roikkua, koska minulla ei ole ollut voimia tehdä lopullisia ratkaisuja, vaikka tiedän mitä minun pitäisi tehdä. Mutta tajuan, että asiat on hoidettava loppuun ennenkuin voin täysin siirtyä eteenpäin.

keskiviikko, 25. heinäkuu 2007

Kuinka hänelle sen kertoisin?

Hän kysyy miksi pelkään? Miksi itken? Miksi silmiini nousee kyyneleet aina kun hän kuiskailee korvaani kauniita asioita? Miten kertoisin hänelle sen, että en ole vuosiin "saanut" puhua tunteistani.

Miten kertoa parisuhteessa jossa ennen elin, ei näyttetty tunteita. Ei keskusteltu niistä, ei osoitettu hellyyttä henkisesti tai fyysisesti. Että pisin suhteeni olikin tosiasiassa kuin toverillinen symbioosi, mutta jonka luulin olevan normaalielämää. Että jokaikinen juhlapäivä itkin sisäisesti sitä että niitä ei saanut juhlia, miksi turhaan tuhlata rahaa kukkiin tai lahjoihin? Kun kerta olimme aikuisia molemmat..

Nyt kun joku puhuu minulle tunteistaan, haluaisin vastata hänelle ja kertoa mitä tunnen. Mutta en saa ajatuksiani sanoiksi, tai järkeviksi lauseiksi. En tiedä kuinka kertoisin hänelle sen, että hän on antanut minulle jotain mitä en tiennyt olevankaan. Hän on näyttänyt minulle että tunteistaan voi puhua, ja olen kokenut itsessäni sen mitä näistä asioista puhuminen voi merkitä. Se merkitsee iloa, surua, hämmennystä ja onnea. Mutta en osaa vastata hänelle.

Toivon että hän ymmärtää, ja antaa minulle aikaa... Tällä hetkellä "pelastukseni" on tämä blogi, täällä saan järkeiltyä asioita. Täällä sanat saavat ymmärrettävän muodon, vielä kun saisin hänet ne ymmärtämään.

keskiviikko, 25. heinäkuu 2007

Uneton yö...

Mielessä pyörii tuhat kysymystä, ei yhtään järkevää vastausta..

Jokainen kosketus, jokainen sana ja jokainen katse.. Ne saivat minut niin hämilleni, en tiennyt miten olisin ollut. Toisaalta halusin lisää, toisaalta mieleni teki juosta karkuun. Mikään ei ole koskaan tuntunut näin oikealta ja hyvältä. Pelkään omia tunteitani. En kuitenkaan olisi halunnut ollaan eilen missään muualla kuin missä olin, hänen sylissään.

Enkä olisi halunnut millään päästää häntä lähtemään... Mutta tiedän että välimatka välillämme on tällä hetkellä pelastus. Se että elämämme ovat eri kaupungeissa, antaa meille molemmille tilaa hengittää. Jos hän olisi lähelläni koko ajan, luulen että pakahtuisin.

Vielä on monta kysymystä, joihin täytyy jossain vaiheessa löytää vastaukset.. Mut nyt, haluan olla vain tässä ja nyt. Ja haluan että hän on lähelläni.. Vaikka ei vielä rakkautta, mutta vahvoja tunteita jokatapauksessa.. ja nämä sanat kuvaavat niin hyvin muuten sitä, mitä tunnen nyt:

"Kun uni haparoivin sormin luomet yhteen sulattaa
tulet mieleen huolettomin askelin
On jälleen kesäyö ja rannan tuoksu tihkuu kuusamaa
hymyilet taas niin kuin silloinkin
En enää muista kasvojas tai mitä mulle sanoitkaan
mutta muistan miten katsoit
miten sait mut hehkumaan

Kun katsoit minuun
kaiken muun mä unohdin
Kun katsoit minuun
vain sinun olla halusin
Kun katsoit minuun
sytyin sylissäs ja paloin
Silloin rakastaa sua aloin
kun sä katsoit minuun hetken niin

Saatan nähdä jälleen kuinka juokset mereen nauraen
ja kun käännyt valo saa sut säihkymään
Sä olet nuori täynnä voimaa katsot minuun kutsuen
en estele tuun syliis sykkivään
En enää muista vuosia
oot tässä unen verran vain
enkä kadu sitä koskaan
mitä sinulta mä sain

Kun katsoit minuun
kaiken muun mä unohdin
Kun katsoit minuun
vain sinun olla halusin
Kun katsoit minuun
sytyin sylissäs ja paloin
Silloin rakastaa sua aloin
kun sä katsoit minuun hetken niin

Ei mikään muu voi merkitäkään enempää
sen katseen tuntu tuskin koskaan häviää

Kun katsoit minuun

Kun katsoit minuun
kaiken muun mä unohdin
Kun katsoit minuun
vain sinun olla halusin
Kun katsoit minuun
sytyin sylissäs ja paloin
Silloin rakastaa sua aloin
kun sä katsoit minuun hetken niin "

Anna Eriksson - Kun Katsoit Minuun

tiistai, 24. heinäkuu 2007

Sydän pakahtuu...

Minun piti tavata hänet vasta ensi viikolla... Välillämme on kilometrejä, ja molemmilla on oma työnsä ja muut menonsa... Mutta eilen hän sanoi että haluaa tavata minut jo tänään. Koko päivän olen istunut kuin tulisilla hiilillä, tuntuu kuin sydämeni pakahtuisi. Olen kuin teinityttö, joka ei malta odottaa seuraavan koulupäivän alkua että näkisi ensi-ihastuksensa.

Minä, joka olen aina ennen ajatellut ihmissuhteita enemmän järjellä, olen yhtäkkiä täysin tunteitteni vallassa. Olen peloissani siitä että en pysty hallitsemaan tunteitani. Toisaalta riemuitsen siitä että tunteeni ovat ottaneet vallan. Hän tietää että minua pelottaa, en pelkää häntä tai tätä tunnetta. Pelkään jo nyt että epäonnistun, ja menetän hänet. Vaikka en vielä häntä tunnekaan, odotan jo pahinta. Kuinka uskaltaisin vain heittäytyä.

Annoin hänen eilen lukea näitä kirjoituksiani koska en osannut kertoa hänelle mitä ajattelen. Mutta halusin että hän saa tietää miltä minusta nyt tuntuu. Eräällä keskustelupalstalla oli gallup " Mitä teit tänään ensimmäisen kerran elämässäsi?" . Eilen olisin voinut vastata siihen, että sain miehen itkemään, toivottavasti ilosta ja onnesta. Taidamme olla kaksi hölmöä jotka eivät tiedä miten suhtautua tähän.

Vielä kaksi tuntia ja sitten näen hänet. Ja hän näkee ensimäistä kertaa kotini, "laumani" ja minun elämäni todellisuuden. Mitä hän mahtaa ajatella? Särkyykö ensi-ihastus kun elämän realismi avaa silmät?

" On aamu
ja kaupunki vielä uinuu
kuu jossain mailleen painuu
yön usva hiljaa leijuu pois

on aamu
herään sylistäsi sinun
kiedot kätes kaulaan minun
mä tunnen kuinka maailma tää
allamme pyörähtää taas eteenpäin
ja uuteen päivään vie
minne lie

vie mut minne vaan
taivaanrannan taa
yli merten seilataan
yli vuorten kahdestaan
kanssasi nähdä saan
kun yö taas peittää maan
sen hetken kanssasi jaan
ihan kahdestaan
vie mut minne vaan

kuin varkain sä veit mun sydämen
vaikka tuntenut sua en
kuin tosta vaan teit sen hymyillen
kuin varkain anna sulle sen
ja päivän jokaisen
jonka kanssas kulkea saan
allamme pyörii maa taas eteenpäin"

Vie Minut Minnevaan - Yö